keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Enkelten verta


Olen lukenut muutaman arvostelun Johanna Sinisalon tuoreimmasta Enkelten verta -teoksesta ja jupissut itsekseni ekokritiikistä muoti-ilmiönä. Tykkään Sinisalosta ihan hullun paljon, ja raivokkaasti kirosin arvosteluja, jotka tituleeraavat uusimman teoksen nimenomaan ekokriittiseksi nykykirjallisuudeksi. Näiden perusteella epäilin, että Sinisalo on lakannut olemasta hullun eeppinen kirjailija ja siirtynyt tavanomaisten, tylsien nykykirjailijoiden joukkoon.

Onneksi olin äärettömän väärässä. Kyllä, teos pohjautuu mehiläisten joukkokatoamiseen Yhdysvalloissa ja kyllä, viimeisetkin innostukset lihansyöntiin karisivat pois sitä lukiessa, mutta maksieeppinen Sinisalo on edelleen! Romaani koostuu normaalista päähenkilön kautta fokalisoituvasta kerronnasta, mutta myös aktivisti-Eeron blogimerkinnöistä ja niiden kommenteista. Takakansiteksti sanoo jotakuinkin seuraavaa:

Enkelten verta on hurja tutkielma lähitulevaisuudesta, joka voi olla totta jo huomenna. Se on hyytävä kannanotto aikamme suuresta eettisestä kysymyksestä: miten suhtautua luontoon ja eläimiin. Samalla se on maaginen sukellus kuoleman ja kuolemattomuuden myyttiin, ihmisen sokeuteen suurten valintojen ja väistämättömyyksien edessä.

Sinisalo ei petä, lukekaa.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulufiilistä?

...olisikin. Söin kyllä just kilon Ben & Jerry's -jätskiä mut joulufiilis on silti hakusessa. Kuusi on sisällä, lahjat paketoitu, kissat rauhoittuneet paikoilleen. Minä en nuku, en jaksa lukea, en neulo, en tee mitään. Ei vaan huvita. Ehkä meininki muuttuu huomenna, kun talo on koko päivän täynnä tohinaa: kuusi kissaa, kaksi alle kymmenvuotiasta lasta, kaksi isoa koiraa ja yksi pupu - meidän seitsemän aikuisen lisäksi. Jostain syystä en yksinkertaisesti jaksa innostua mistään muusta kuin ajatuksesta, että saisin nukkua.

Joka tapauksessa kouluvuosi on nyt pulkassa ja joululomaa on kokonainen viikko myös töistä. Niin tämä syksy kuin koko vuosi 2011 on ollut hullun raskas, enkä oikeasti tiedä, olenko koskaan ollut näin poikki. Pahinta on oikeasti se, etten ole jaksanut lukea enkä treenata. Kirjallisuus ja urheilu ovat aina olleet elämäni energianlähteet, ja tämä syksy on mennyt molempien osalta aivan harakoille. Harmittaa!

Lisäksi tuntuu, että iso osa elämäni ihmissuhteista ovat täysin turhia ja väsyttäviä. Mietinkin, että tekisin uudenvuodenlupauksen: voisin lopettaa yhteydenpidon ja oman aikani tuhlaamisen niihin ihmisiin, joiden kanssa oleminen aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin tuo energiaa.

Pieni leffakeuhkoaminen vielä loppuun: pitäisi katsoa Fincherin versio Larssonin trilogian ensimmäisestä osasta. The Girl With The Dragon Tattoo on nyt ilmestynyt vähän joka puolella ja vastustan a) rumaa Lisbethiä b) englantia puhuvaa Lisbethiä c) Lisbethin rumaa tukkaa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että uusi Sherlock Holmes on pakko nähdä, koska a) siinä on Alkuperäinen, Oikea Lisbeth eli Noomi Rapace ja b) koska Robert Downey Jr. oli ihku jo viime vuosituhannella Ally McBealissa. Joka tapauksessa, on varmaankin pakko perehtyä myös ensinmainittuun leffaan, koska a) teen graduni aiheesta ja b) sitten voin oikeasti epätykätä siitä.

Piti jo lopettaa, mutta mainittakoon kuitenkin, että sitten kun olen kielitoimistossa töissä, uudistan Suomen Kieltä sen verran, että kaikki s-päätteiset sanat taivutetaan ks-aineksen sijaan pitkävokaalisesti (ananas-ananaan, jänis-jäniin, mainos-mainoon) ja että kaikista yhdyssanoista, joiden yhdysosien välissä toistuu sama kirjain, voi jättää toisen pois (raivausaha, kasvisose, pikkukko, noitakka). Lisäksi kaikkien klusiilien tulee olla astevaihtelussa, jolloin tietyntyyppisten sanojen taivutus muuttuu modernimmaksi, esimerkiksi auto-audon, laku-laun, muki-muin.

Tässäpä äärimmäisen tärkeä joulupäivitys! Kettu kuittaa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Jäi marraskuu sun elämään

Uskomatonta, miten aika menee.

Sain vihdoin luettua Atwoodin The Edible Womanin, enkä kyllä voi väittää pitäneeni erityisemmin. Okei, viimeset 150 sivua luin hitonmoisella kiireellä, koska kirjasta oli jo varaus ja laina-aika loppui joskus viime viikolla (palautin kirjan tänään...), mutten silti ole ihan varma tarinan onnistumisesta. Ideahan on siinä, että päähenkilö alkaa ahdistua ruuasta hetki hetkeltä enemmän - jättäen hiljakseen pois suunnilleen kaiken. Niin no, minut tuntevat tietää, että odotan tuollaisilta teoksilta aika paljon, eikä tämä kyllä vastannut odotuksiani. Ihan hauskaa viihdettä ja suhteellisen helppolukuista kieltä, mutta loppufiilis oli silti aika laimea.

Lauantaina meillä vietettiin tuplasynttäreitä - ollaan miehekkeen kanssa synnytty samana päivänä kolmen vuoden ikäerolla. Oli hurjan kivaa järjestää pitkästä aikaa jotain ja tuntui hurjan kivalta, että meidän kotiimme on tulossa porukkaa (vaikka kuumottelinkin ajatusta vielä alkuillasta!). Erinäisistä tapahtumista johtuen jäi kyllä hieman turhan vähälle joidenkin ihmisten kanssa hengailu, mikä oli hirmuisen sääli kun ottaa huomioon, että täällä oli ainakin kaksi ihmistä, joita en ollut koskaan aiemmin edes tavannut. Noh, toiset tarvitsevat enemmän huomiota.

Ensimmäiset vieraat (Villeä ei lasketa) tulivat joskus puoli kasin paikkeilla ja viimeiset lähtivät joskus kahden jälkeen, niin että tuli kyllä juhlittua. Parasta oli kuitenkin se, ettei sunnuntaina tarvinnut tehdä mitään tai mennä minnekään, vaan saatiin maata rauhassa sohvalla, syödä ylijääneitä ruokia ja katsoa leffoja. Ihanaa, parisuhdeaikaa ei voi koskaan olla liikaa, ainakaan jos elämä on niin hektinen kuin tämän huushollin asukkailla.

Tuli muuten katsottua myös This Is It, siis se Michael Jackson -leffa. Diggailin ihan hulluna, oonhan tykännyt Maikkelista jostain ala-asteajoista lähtien. Kyllä surkutti, että hyvän ihmisen piti lähteä ihan liian aikaisin; maailma menetti taas paljon.

torstai 27. lokakuuta 2011

Murhia kotikaupungissa

Kylläpä pysäytti, kun äiti maanantai-iltana laittoi viestiä ja komensi katsomaan teksti-TV:stä mitä Varkaudessa on tapahtunut. Jos joku on missannut uutisoinnin, tässä linkki Hesarin sivuille.

Opettajaperheen lapsena ei liene yllättävää, että osuu ja uppoaa, jos kahdeksanvuotias tapetaan tuon kokoisessa kaupungissa. Lisäksi aihe on herättänyt mielessäni kaikenlaisia kysymyksiä, koska aloitin juuri opetusharjoittelun ja olen viimeisen puolentoista viikon aikana kyseenalaistanut niin opettajuuden kuin opekoulutuksenkin.

Olennaisin kysymys on kuitenkin se, miten ihmeessä kerrot kahdeksanvuotiaille oppilaillesi, että yksi porukasta on tapettu. "Matti ei tule enää kouluun, koska isillä pimahti päässä" ei liene kaikkein korrektein keino ilmaista tapahtunutta. Ongelmaksi koituu yllättävästi myös koululla pyörivät poliisit, terveydenhoitajat, kuraattorit ja toimittajat, jotka "tekevät vain työtään" ja estävät opettajaa tekemästä omaansa. Miten on tarkoitus saada tilanne normaaliksi, jos luokassa ravaa jatkuvasti joku - oli se sitten joku edellämainituista tai jonkun jäljellejääneen oppilaan itkevä äiti? Ja miten riemastuttavaa onkaan selittää lapsille, ettei hullu murhaaja ole vapaalla vaan heitti kyllä henkensä, eikä siksi ole tulossa luokkaan tappamaan ketään muuta.

Nykymaailmassa, kun avioerot ovat jokapäiväistä elämää, on itse asiassa kaikkein vaikeinta käsitellä vanhempia. Tyhmempikin alkaa epäillä jonkinlaista ongelmaa vanhempien välillä ja havaitsee, että sama voisi tapahtua kenen tahansa kotona. Tavallaan riemastuttavaa, että myös nämä lankeavat opettajan harteille.

On jotenkin äärimmäisen väärin, että tällaista pitää edes miettiä. Ensi viikolla opetan abeille modernismia.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kotimatka

Olen viime aikoina rampannut harva se päivä kirjastossa etsimässä gradukirjoja. Niitä onkin tarttunut mukaan hullu määrä ja suunnittelin, että Tommi voisi lukea niistä osan ja referoida mulle olennaiset osat. Tuntuu aika hullulta, että minun pitäisi lukea jotain poliittisia teorioita, huh huh!

Joka tapauksessa, viime viikolla tarttui mukaan myös Kira Poutasen Kotimatka. Niin kuin aiemmin sanoin, minulla ei ole hirveän suuria odotuksia Poutasen nykytuotannolle, mutta kyseinen romaani yllätti äärettömän positiivisesti.

Asetelma on Poutaselle aika tyypillinen: suomalainen tyttö on asunut Pariisissa kymmenen vuotta eikä ole käynyt kotonaan aikoihin. Niinpä pikkusiskon hääkutsu aiheuttaa hämmennystä, kunnes Laura päättää lähteä käymään Suomessa. Kerronta on aivan ihanaa ja äärimmäisen osuvaa: vain suomalainen voi kuvata suomalaisen kulttuurin omituisuuksia niin kuin Poutanen! Tällä tarkoitan siis sitä, että Laura ihmettelee niin kulkuvälineitä ja baarikäyttäytymistä kuin saamaansa asiakaspalvelua ja lukijaa huvittaa. Ainakin minua. En tiedä, mitä olen mieltä sitten, kun törmään muihin Poutasen teoksiin, mutta ainakin tämä hymyilytti ja vei mukanaan - luin kirjan parissa tunnissa kertaistumalta. Kivaa pitkästä aikaa.

Nyt kesken mm. Margaret Atwoodin The Edible Woman. Aloitin sen äsken, joten en vielä sano sen kummempaa, mutta odotukset ovat aika korkealla. Saa nähdä.


Asiasta kukkaruukkuun, oletteko ikinä fiilistelleet kirjaston Tänään palautetut -hyllyä? Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että se on itse asiassa parasta kirjastossa. On jotenkin hullun hauskaa katsella, mitä muut ovat lukeneet ja miten sama henkilö on varmasti palauttanut tuon ja tuon ja tuon ja onpa ihanaa, että joku on halunnut lukea tuonkin. Toissaviikolla naureskelin, että joku on takuulla pitänyt esitelmän Juhani Ahosta, koska hyllyssä oli toistakymmentä Ahon tai Ahoa käsittelevää teosta.

Pheelistelen ehkä kosmisia asioita, mutta ilot on revittävä sieltä, mistä niitä löytyy.

Tässä myös melkoisen olennainen iloittava asia tältä viikolta:

Temaattisesti tuo muistuttaa minusta aika paljon esim erästä Kuollakseen elossa -nimistä veisua.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Muutama päivä eteenpäin

Koska nämä on jääneet sujuvasti roikkumaan, heitän muutaman läjässä ja yritän olla jatkossa ahkerampi.

Day 10 - Favourite classic book
En tiedä mikä varsinaisesti lasketaan klassikoksi, ja koska Waltarin Sinuhe on jo aiemmin mainittu, voisin sanoa esimerkiksi Tolkienin Tarun Sormusten herrasta. Jos kyseessä on maailmankirjallisuuden klassikot, vastaaminen ei helpotu yhtään. Orwellin 1984 tai Dumas'n Monte Criston kreivi kelpaisivat kai kumpikin vastaukseksi? Vastaan kaikki edellä mainitut.

Day 11 - A book you hated
En myöskään usko että sanan varsinaisessa merkityksessä olen koskaan oikeasti vihannut yhtäkään kirjaa. Hyvin vittumainen luettava on kuitenkin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, josta olen lukenut ensimmäisen osan. En halua lukea enempää, yäk.

Day 12 - A book you used to love but don't anymore
Harvoin lakkaan rakastamasta oikeastaan mitään, joten en kai mitään tähänkään liittyen. Se Baby Jane oli vähän pettymys nyt uudelleen luettuna, mutta en toisaalta mitenkään äärettömästi pitänyt siitä alun perinkään. Eih, en mie keksi muutakaan!

Day 13 - Your favourite writer
Näitäkin on ihan älyttömästi! Harvoin luen yhdeltä kirjailijalta vain yhden kirjan - jos pidän lukemastani, otan lähes aina selvää myös muista teoksista. Ikilemppareita on kuitenkin jo sata kertaa mainittu Mika Waltari, J. R. R. Tolkien, Johanna Sinisalo (joskin uuden kirjan maksimaalinen ekokritiikki vähän huolestuttaakin) ja Kira Poutanen (jonka uuteen tuotantoon en ole perehtynyt ja josta en juurikaan usko pitäväni). Riikka Pulkkisen Totta oli ehkä lievä pettymys, mutta Riikan voi silti helposti listata lempikirjailijoihini. Toni Morrisoniin olen tykästynyt, tietyllä tavalla roskafantasiakirjailija (or at least so they say) R. A. Salvatorekin kuuluu ainakin nostalgisoiviin lemppareihin. Niin ja Lovecraft uppoaa raivokkaasti, samoin hyvä ystäväni Stephen King. Hei, mitä näitä nyt on (:

Day 14 - Favourite book of your favourite writer
Tuodakseni vähän jotain uutta tähän kaikkeen voisin sanoa Johanna Sinisalon novellikokoelman Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita. Tarinat ovat oikeasti häiritseviä ja teoksesta löytyy myös yksi Cthulhu-myyttiin pohjautuva hurjan hyvä novelli. Lukekaa, meitsi diggaa!

Day 15 - Favourite male character
Weasleyn kaksoset Pottereissa, Shriverin Kevin, Salvatoren Drizzt ^___^, Skorpa Lejonhjärta

Day 16 - Favourite female character
Lisbeth Salander, Minea, Kuun maiseman Miriam.

Ps. Katsottiin eilen Leijonakuningas! Jeremy Irons on sydäntä!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Hukassa ja piilossa!

Tuntuu, että olen viime päivinä ollut pelkästään kotona. Olen kuitenkin ollut poissa koneelta, joten blogifl00daus on jäänyt vähemmälle, mikä on sinänsä harmi. Tässä puolentoista viikon aikana saldo on 19 jaksoa Gossip Girliä, kaksi ja puoli pipoa ja isot villasukat. Päätin myös jatkaa ikuisuusprojektiani eli sellaista kolmiohuivia, vaikka joudunkin jatkamaan sitä pikkuisen eri värisellä langalla.

Lisäksi viime viikolla tuli ehkä semisti myös juopoteltua: Keskiviikkoahdistukseen auttoi luennolta karkaaminen Feveriin, josta looginen jatkumo oli kaupan kautta Rantakylään saunomaan. Torstaina treenien jälkeen istuskeltiin porukalla meillä (vaihtoehto fuksiaisille, haha) ja lauantaina lähdin katsomaan miehekkeeni keikkaa La Barreen, josta taas jatkoille meille. Kuuden aikaan nukkumaan ja sunnuntaina kolmen ja puolen tunnin treeneihin. Huh huh, tuntui ihan riittävästi.

On ollut jotenkin siistiä, ettei ole ollut sellaisia akuutteja kouluhommia (pieniä ruotsin tehtäviä vain), joten olen ottanut erittäin iisisti. Hiljakseen pitäisikin sitten ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain oikeaa, esimerkiksi vaikka lueskella gradukirjoja silloin tällöin. Ei silti, en jaksa tästäkään oikein stressata, koska minulla ei ihan oikeasti ole kiire sen kanssa. Niin tai ehkä onkin, jos aion ensi vuonna tehdä toisen samanlaisen - joka tapauksessa pitäisi saada tämän vuoden hommat pakettiin, ettei ensi vuodelle jäisi kuin yksi graduseminaari ja kakkosmaisterin sivuaineopintoja.

Niin tosiaan, olen hurjan tyytyväinen opintosuunnitelmaani, joka selkeni hurjasti käytyäni juttelemassa osastosihteerin kanssa. Vaikka tulevaisuus näyttääkin nyt yhdeltä hiton laajalta kandintutkinnolta, jota en voi sulkea ennen ensi syksyä, sekä kahdelta maisterilta, tuntuu kivalta tietää mitä on ihan oikeasti tekemässä. Jotenkin nämä yliopistovuodet ovat olleet käsittämätöntä rölöttämistä, enkä ole keskittynyt oikein mihinkään kunnolla - kelvollisista arvosanoista huolimatta. Elämää buustaa Lontoon kartta, jonka liimasin työpöytäni yläpuolelle, sekä sen vieressä oleva lista tänä vuonna tehtävistä opinnoista: 107op. Hauskaa!

Kirjallisuuspäivitykset ovat jotenkin jääneet vähemmälle, koska olen ollut äärettömän laiska lukemaan. Sain kyllä loppuun sen Lionel Shriverin Poikani Kevinin, mutta koska kirjoitin siitä jo niin en viitsi höpötellä aiheesta enempää. Sen verran vain, että ihan yhtä hyvä se oli kuin viimeksikin! Tällä hetkellä menossa Vince Neilin elämäkerta Tatuointeja ja tequilaa, vaikuttaa hieman erilaiselta kuin muut Mötleykirjat. En tosin ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia. Jonosta löytyy myös esim. Cunninghamin Tunnit, jota en vieläkään ole lukenut, sekä Anne B. Ragden trilogian viimeinen osa Vihreät niityt, jonka löysin kirjakaupasta hyvin vähällä rahalla. Palataan näihin lähiaikoina!

Pitkä päivä tänäänkin edessä: luentoja klo 12-18, treenit 18-1930. Ehkä pitäisi alkaa toimia kirjoittelun sijasta (: